Nuorille

Nuorisotyö

Nuorisotyön tarkoituksena on tukea nuoren elämää ja kristillistä kasvatusta.

Karvian seurakunnan nuorisotyön vakiintuneita ryhmiä ovat isoskoulutus, nuortenillat ja yhteistyö koulujen kanssa. Nuorilla on mahdollisuus keskustella luottamuksellisesti mieltään askarruttavista asioista työntekijän kanssa. Näitä työntekijöitä ovat pappi, diakonissa ja nuoriso-ohjaaja. Mikäli mieltäsi painaa jokin asia, iloinen tai surullinen, muista, että työntekijät ovat seurakunnassa juuri sinua varten ja valmiita kuuntelemaan, jakamaan ja rinnallasi kulkemaan. 

Nuortenillat ovat ennalta ilmoitettuina perjantai-iltoina seurakuntatalolla.
Nuorteniltoja jatkossa tullaan järjestämään mahdollisesti myös Karvian kunnan uudessa nuorisotilassa jahka se valmistuu.

 

Varhaisnuorille

Varhaisnuorisotyössä kerhotoimintaa vetävää lastenohjaaja/nuoriso-ohjaaja Tanja Haapala. Toistaiseksi kerhotoiminta on tauolla vähäisen osallistujamäärän johdosta. Yhtenäiskoululla perjantaisin ruokavälitunnilla on Välkkis-toimintaa koululaisille Tanja Haapalan johdolla. Pitkin vuotta on erilaisia koko perheen tapahtumia. Varhaisnuorille kesäisin ovat seurakunnan lastenleirit Rastiaisen leirikeskuksella.

Rippikoulu

Rippikoulun tavoitteena on auttaa nuorta vahvistumaan uskossaan kolmiyhteiseen Jumalaan ja hän saisi kasvaa lähimmäisen rakkauteen, saisi rohkeutta tehdä elämässään oikeita valintoja, elää rukouksessa ja seurakuntayhteydessä.

Nuorille

Nuorilla on mahdollisuus toimia seurakuntayhteydessä myös omatoimisesti. Kirkkoherra, kanttori ja lastenohjaaja/nuoriso-ohjaaja lupaa kulkea rinnalla ja mahdollistaa toimintaa, joka nousee nuorten omasta aloitteesta ja halusta. Tervetuloa mukaan seurakuntanuoriin!